Siirry suoraan sisältöön
Home » Uutiset » 15 miljoonaa koululaista pääsee maksuttoman kouluruokailun piiriin ensi vuoden alusta Indonesiassa

15 miljoonaa koululaista pääsee maksuttoman kouluruokailun piiriin ensi vuoden alusta Indonesiassa

Indonesian presidentiksi astuvan Prabowon suuria vaalilupauksia on maksuttoman kouluruokailun järjestäminen liki 83 miljoonalle opiskelijalle asteittain vuoteen 2029 mennessä.

Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa, joka päätti tarjota opiskelijoille maksuttoman kouluruokailun vuonna 1948. Siksi myös Suomen Indonesian suurlähettiläs Pekka Kaihilahti on ilmaissut Suomen valmiuden jakaa kokemustaan ja osaamistaan ravitsevan ateriaohjelman kehittämiseksi Indonesiassa.

Kouluruokailun hinnaksi Indonesiassa kaavaillaan yhtä euroa opiskelijaa kohden. Vastaava hinta Suomessa vaihtelee keskimäärin 3-4 euron paikkeilla. Kouluruokailun kustannukset valtion budjetissa ovatkin aiheuttaneet kiivasta keskustelua samaan aikaan kun ohjelman toteutuskelpoisuutta epäillään laajasti.

Mutta Indonesia on tehnyt ihmeitä ennenkin. Vuonna 2014 se käynnisti universaalin sairausvakuutusjärjestelmän rakentamisen ja tänä päivänä sen piirissä on jo 98% 280-miljoonaisesta väestöstä (Lähde: Kemenko PMK 9.8.2024).

Indonesian puolustusministeri Prabowo Subianto vihitään sunnuntaina 20.10.2024 maan kahdeksanneksi presidentiksi. Samalla hänen varapresidentikseen nimitetään pormestari ja presidentti Joko Widodon poika, Gibran Rakabuming. Prabowo on virkaan astuessaan 73-vuotiaana maan historian vanhin presidentti, kun taas hänen aisaparinsa Gibran 37-vuotiaana on nuorin varapresidentti.

Prabowon politiikan prioriteettina on ennen kaikkea Indonesian kokonaisturvallisuuden vahvistaminen. Sillä hän tarkoittaa sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa että ruokaomavaraisuuden ja energiavarmuuden lisäämistä sekä jalostusasteen nostamista.

Kiinnostuitko Foodtechistä Indonesiassa? Varaa johtotiimillesi keskustelutuokio tanja@sevenstonesindonesia.com ja aloita matkasi Aasiaan kanssamme.

Seven Stones Finland etsii Aasiaan sopivia suomalaisratkaisuja ja avaa markkinoita kumppaneidensa Asian Insidersin ja Seven Stones Indonesian kanssa.