Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Kaakkois-Aasia » Indonesia » Sivu 9

Indonesia

Suomalaiset Indonesian uutta pääkaupunkia rakentamaan?

Ulkoministeriö ja Business Finland isännöivät tällä viikolla suomalaisyritysten valtuuskuntaa Indonesiassa. Mukana olleet yritykset esittelivät viikon aikana älyratkaisuja rakenteilla olevan pääkaupungin – Nusantaran – energiantuotannon ja rakennetun ympäristön tarpeisiin. Tanja Harjuniemi ja Terje H. Nilsen Seven Stones Indonesiasta tapasivat suomalaisedustajat tiistaina.

Onnistunut maabrändäys voi tuottaa miljardien investoinnit

Suomalaisille Indonesia on melko tuntematon suuruus. Se on trooppinen saaristovaltio lukemattomine luonnonihmeineen ja -varoineen sekä lämminsydämisine ihmisineen. Sillä on rikas historia ja kulttuuri. Se on maailman neljänneksi väkirikkain maa ja Kaakkois-Aasian suurin talous.

Bali on valmis vastaanottamaan G20-kokousvieraat

Indonesia – yksi maailman 20 suurimmasta taloudesta – isännöi tänä vuonna G20 -kokousta Balilla. Noin 30 000 hotellityöntekijää on valmistautunut palvelemaan valtionjohtajia ja kokousedustajia Nusa Duan kokousalueella, minkä lisäksi vieraita majoittuu myös lähialueiden hotelleissa

Suomalaisyritykset Indonesian älykaupunkeja rakentamaan?

Indonesian uuden pääkaupunkihankkeen, Nusantaran lisäksi suurkaupunkeja eri puolilla saaristovaltiota kannustetaan älykkääseen kaupunkisuunnitteluun. Tämä on välttämätöntä kiivaan kaupungistumisen aiheuttamien sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöongelmien takia. Vuonna 2017 hallitus käynnisti Smart City Movement -ohjelman, jonka tavoitteena on muuntaa sata kaupunkia älykaupungiksi vuoteen 2045 mennessä.

Tek­ki­fir­mo­jen ei kannata lähteä maa­il­mal­le ilman kun­nol­lis­ta IPR-stra­te­gi­aa

In­do­ne­sias­ta povataan Kaakkois-Aasian suo­si­tuin­ta digi-in­ves­toin­tien koh­de­maa­ta ja kas­vuo­do­tuk­set tie­toin­ten­sii­vi­sil­lä toi­mia­loil­la ovat jät­ti­mäi­set. In­do­ne­sian di­gi­ta­lou­den ar­vioi­daan kasvavan 27 mil­jar­dis­ta dol­la­ris­ta 300 mil­jar­diin dollariin vuoteen 2030 mennessä.