Siirry suoraan sisältöön

EV-ekosysteemiyritykset kisaavat sähköisen tulevaisuuden kärkipaikoista Indonesiassa

Indonesian tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2060 mennessä, minkä saavuttamisessa sähköajoneuvotuotannon lisääminen ja siihen liittyvän ekosysteemin rakentaminen ovat tärkeimpiä keinoja. Tavoite on kieltämättä kunnianhimoinen, sillä 275-miljoonaisen väestön liikenteen sähköistäminen kuulostaa megalomaaniselta hankkeelta. Indonesialla on kuitenkin ässä hihassaan; se hallinnoi maailman merkittävimpiä akkumineraalivarantoja.

Singapore on monille suomalaisyrityksille portti Indonesiaan

Singapore on yksi maailman kehittyneimmistä talouksista ja Maailmanpankki rankkaa sen Ease of Doing Business -indeksissä kakkoseksi Uuden Seelannin jälkeen. Singaporea pidetäänkin porttina Kaakkois-Aasian kasvaville ja kehittyville markkinoille, sillä yrityksen perustaminen sinne helpompaa kuin esimerkiksi suoraan Indonesiaan. Indonesia kuitenkin houkuttaa valtavilla markkinoillaan ja huikeilla kasvuluvuillaan.

Sokeria Suomeen ja faneeria Indonesiaan – näin käynnistyi kauppavaihto vuosisata sitten

Suomalaisten kahvin, teen ja sokerin kulutus alkoi yleistyä 1800-luvun loppupuolella. Näiden niin sanottuja siirtomaatavaroiden tuonnista vastasivat suomalaiset kauppahuoneet ja elintarviketehtaat eurooppalaisten agenttien kautta. Indonesian hittituote oli tuolloin Jaavalla tuotettu raakasokeri. 1920-luvulla Suomesta alettiin viedä Indonesiaan faneeria, pahvia ja sanomalehtipaperia. Vienti kulki tuonnin tavoin useimmiten eurooppalaisten välikäsien kautta.